A Grain Of Wheat Ministries

Lue Verkossa
Hengellinen Auktoriteetti

KAKSI AUKTORITEETTILAJIA

Osa 1

Hengellinen Auktoriteetti, kirjan kirjoittanut David W. Dyer

A "Grain Of Wheat" Ministries publication

Kirjan kirjoittanut David W. Dyer

ALKUSANAT

Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA (Nykyinen Osa)

Osa 2: KOORAHIN KAPINA

Osa 3: PALAVA PENSAS

Osa 4: PALVELIJAN MUOTO

Osa 5: JOKAISEN MIEHEN PÄÄ

Osa 6: RUUMIIN PÄÄ



ALKUSANAT

Yksi tärkeimmistä asioista, joita meidän Jumalan lapsina tulee tietää on se, kuinka totella ja seurata Jeesusta. Hän on meidän Herramme ja meidän Kuninkaamme. Hänelle teemme eräänä päivänä tilin asenteistamme, toimistamme ja sanoistamme. Eedenin puutarhassa Adam ja Eeva kapinoivat Korkeinta vastaan. Siitä lähtien suurin osa ihmissuvusta on elänyt kapinassa Häntä vastaan. Tehtyämme parannuksen synneistämme ja uudestisynnyttyämme, on meidän etuoikeutemme Jumalan lapsina olla alamaiset Hänen hallintavallalleen ja Hänen auktoriteetilleen. Meillä on mahdollisuus kääntyä pois maailmallisesta kapinoinnista ja tulla tottelevaisiksi. Itse asiassa meidän on välttämätöntä tehdä niin, jos aioimme päästä kokemaan Hänen valtakuntansa. Siten meidän kaikkien täytyy kyetä erottamaan oikein hengellinen auktoriteetti. On välttämätöntä, että kykenemme tuntemaan Herramme äänen ja siten seuraamaan Häntä.

Eräs seikka, joka ehkä vaikeuttaa tätä tehtävää on se, että usein Jumala ei puhu meille suoraan vaan käyttää muita miehiä tai naisia astioina, joiden kautta Hän ilmentää auktoriteettiaan. Miten tiedämme, milloin puhuu Jumala? Kuinka voimme olla varmoja siitä, milloin puhuu Herramme ja milloin vain ihminen? Tämä on olennainen kysymys, joka meidän kaikkien tulee selvittää.

Erämaassa Israelin lapset joutuivat myös tällaisen päätöksenteon eteen. Mooseksen ja Aaronin lisäksi seurakunnan joukossa oli monia muita hyvin tunnettuja miehiä, joita pidettiin johtajina. Tärkeimmät näiden joukossa olivat Naadab ja Abihu, jotka 250 muun mukana kokoontuivat yhteen haastamaan Jumalan voideltujen johtajuuden. He kilpailivat auktoriteettiasemista ja tunnustuksesta Jumalan kansan keskuudessa. Puhumme Jumalan tuomiosta näiden kapinallisten kohdalla enemmän luvussa kaksi. Nyt kuitenkin pohdimme muuta.

Välittömästi tämän Jumalan auktoriteettiin liittyvän selvitysratkaisun jälkeen, Herramme koki välttämättömäksi opettaa kansalleen yliluonnollisen läksyn. Hän tiesi, että Hänen lastensa tulisi myös tulevaisuudessa kyetä tunnistamaan hengellinen auktoriteetti. He tarvitsisivat pohjan, jolta he pystyisivät arvioimaan, millainen

auktoriteetti olisi pelkästään ihmisestä lähtevää ja millainen olisi totisesti jumalallista. Koska maallinen auktoriteetti voi olla hyvin vaikuttavaa kaikkine siihen liittyvine viehätyksineen ja kykyineen, niin ehkäpä mekin voimme hyötyä Jumalan yliluonnollisesta havaintoesityksestä.

Jumala teki näin: Hän käski Moosesta ottamaan sauvan kultakin seurakunnan johtajalta. Tämä sauva symboloi kunkin johtajuutta ja auktoriteettia. Sauvakokoelma, jossa oli mukana myös Aaronin sauva, laitettiin ilmestysmajaan yön yli. Aamulla oli tapahtunut jotakin yliluonnollista. Aaronin sauva oli muuttunut kolmella tapaa. Se oli alkanut versoa, siihen oli puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita – kaikkea tätä samaan aikaan! Todella uskomatonta. Oletko koskaan nähnyt puun oksaa, jossa on versot, kukat ja hedelmä yhtä aikaa? Muut sauvat olivat edelleen vain samanlaisia kuin ne olivat olleetkin – vanhoja, kovia ja kuivia. Sen sauvasta, joka ilmensi jumalallista auktoriteettia, tuli täysin erilainen.

Tämä havaintoesitys puhuu meille vielä tänäkin päivänä. Ihmisperäisellä auktoriteetilla ja jumalallisella auktoriteetilla on kummallakin toisistaan erottuva hengellinen ”aromi”. Kummallakin on yksilölliset piirteensä, jotka voimme tunnistaa. Maallinen auktoriteetti on kovaa ja kuivaa. Se vaatii, mutta ei anna eväitä. Sitä harjoitetaan ihmisvoimalla ja valvotaan maallisin toimenpitein. Samoin kuin vanhaa, kuivaa sauvaa voidaan käyttää tottelemattoman eläimen lyömiseen tai läimäyttämiseen, niin ihmisperäinen auktoriteetti kontrolloi muita käyttämällä väkeä, pakkoa, vaatimuksia ja suurempaa voimaa, joko fyysistä tai psykologista.

Oikealla hengellisellä auktoriteetilla on taas täysin erilainen aromi. Kenellekään ei tulisi koskaan mieleen lyödä toista oksalla, joka on täynnä kukkia ja hedelmää. Tähän liittyy jotakin muuta. Ensiksikin: versot kertovat jostakin uudesta, pehmeästä ja raikkaasta, jostakin elossa olevasta. Niinpä näemme, että hengellinen auktoriteetti on elävää ja täynnä jumalallista Elämää. Kukat kertovat meille jostakin hyvältä tuoksuvasta, jostakin, jossa on Jeesuksen Kristuksen luonteen suloinen tuoksu. Hedelmä kertoo meille jostakin ravitsevasta, ei sellaisesta, mikä vaatii, vaan sellaisesta, mikä antaa eväitä. Nämä siis ovat oikean, yliluonnollisen johtajuuden ja auktoriteetin piirteet. Niillä, jotka harjoittavat sitä ilmenee näitä ominaisuuksia: He ovat täynnä Jumalan elämää, eläen läheisessä yhteydessä Hänen kanssaan. Heissä

on Kristuksen suloinen tuoksu, koska Hänen luonteensa on tehnyt työtään heidän elämässään, se on tullut heidän elämäänsä, kun Hänen kätensä on murtanut heidän omat luontaiset kykynsä ja auktoriteettinsa. Lopuksi, nämä ihmiset ovat pikemmin ravinnon ja eväiden lähde kuin kuivien vaatimusten, koska he ovat itse lujasti kiinnittyneinä taivaalliseen Viinipuuhun.

Tässä, veljet ja sisaret, on kaiken kristillisessä seurakunnassa olevan auktoriteetin todellinen testi. Mitkä piirteet siinä näkyvät? Mikä aromi ja tuoksu siinä on? Totisesti nämä asiat on arvioitava hengellisesti, eikä luonnollinen ihminen voi niitä ymmärtää. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät ne olisi todellisia. Jumala edellyttää meitä jokaista olemaan alamainen auktoriteetilleen. Siksi meidän jokaisen on välttämätöntä kyetä arvioimaan ja päättämään, mikä on todella Hänestä ja mikä on vain ihmisen sauva. Joka puolella ja joka ryhmässä on niitä, jotka väittävät, että heillä on tai että he ovat oikea auktoriteetti. Suokoon Jumala meille armoa, että voimme oikein arvioida sen aromin, joka tulee aidosti Häneltä. Käyttäköön Jumala myös tätä kirjaa auttaakseen kansaansa tässä ylen tärkeässä pyrkimyksessä.


Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA

Alkaessamme käsittelemään tätä ylen tärkeää aihetta on meidän ensimmäiseksi todettava, että Jumala on kaiken auktoriteetin lähde. Hänellä on käsissään perimmäinen valta. Hän on se, joka istuu universumin valtaistuimella ja Hän kontrolloi täydellisesti kaikkia asioita. Siksi voimme tästä seuraten päätellä, että kaikki muut universumissa olevat auktoriteetit ovat Hänen asettamiaan tai että vähintäänkin Hän on sallinut niiden olemassaolon. Ilman Hänen suostumustaan minkään muun auktoriteetin ei olisi mahdollista selviytyä. Näin ollen, missä ikinä on auktoriteetti tässä maailmassa tänään (joko hyvä tai paha), tiedämme, että se on saanut oikeutuksensa Jumalalta. Juuri näin Kirjoitukset opettavat. Ihmishallitukset, poliisivoimat, tuomarit jne. ovat Jumalan asettamia instituutioita rajoittamaan pahuuden voimia tässä maailmassa (Room. 13:1-7).

Sellaista auktoriteettia, joka on hallituksilla ja muilla maallisilla hallitsijoilla, kutsutaan ”delegoiduksi auktoriteetiksi”. Kuten olemme nähneet, Jumalalla on käsissään perimmäinen auktoriteetti, mutta Hän

on päättänyt ”delegoida” tai ”antaa” tämän auktoriteetin muille yksilöille, joiden on määrä toimia Hänen edustajinaan. Kun kerran Jumala antaa tämän auktoriteetin, niin sitten se kuuluu niille, joille se on annettu. Vaikkakin he ovat vastuussa Jumalalle tämän auktoriteetin käytöstään, niin he voivat käyttää sitä niin kuin parhaaksi näkevät. Heistä tulee tuo auktoriteetti. Delegoidut auktoriteetit voivat käyttää valtaansa hyvin tai he voivat käyttää sitä väärin. He voivat olla hyviä hallitsijoita, jotka toimivat Jumalan hyväksi ja niiden, joita he
hallitsevat, tai he voivat olla pahoja ja käyttää auktoriteettiaan omaksi hyödykseen ja muita vahingoittaakseen. Huolimatta siitä, kuinka valta- asemissa olevat valtaa käyttävät, he ovat Jumalan delegoimia auktoriteetteja.

Delegoitu auktoriteetti ei ole kuitenkaan ainut Raamatussa ilmoitettu auktoriteettityyppi. Siellä esitetään meille toisenlaista lajia oleva auktoriteetti, joka on yhtä lailla Jumalasta lähtöisin, mutta kuitenkin hyvin erilainen kuin delegoitu auktoriteetti. Luulen, että selvyyden vuoksi tämän tyyppistä auktoriteettia voidaan nimittää ”välitetyksi” (”transmitted”) auktoriteetiksi. Tämä auktoriteetti ei kuulu sille henkilölle, joka sitä käyttää. Se ei ole jotakin, joka olisi ”annettu” hänelle käytettäväksi hänen omien taipumustensa mukaan. Sen sijaan, välitetty auktoriteetti toimii yksinkertaisesti Jumalan välittäessä auktoriteettiaan. Henkilöt, joille sitä välitetään ovat ainoastaan astioita, välineitä, joiden kautta Jumalallinen auktoriteetti virtaa. Heillä ei ole ”omaa” auktoriteettia, vaan he yksinkertaisesti vastaavat Korkeimman ohjeisiin. Kun Hän puhuu heille toisia koskevaa asiaa, niin silloin he puhuvat. Kun Hän ohjaa heitä johonkin toimintaan, silloin he toimivat. He eivät kuitenkaan koskaan ota tätä auktoriteettia itselleen. Huolimatta siitä kuinka usein Jumala käyttää heitä välittämään auktoriteettiaan, heistä ei kuitenkaan koskaan tule tätä auktoriteettia.

Mooses käytti tällaista “välitettyä” auktoriteettia. Hän ei johtanut Israelin Lapsia omien ajatustensa tai ohjeidensa mukaan. Hän ei ilmaissut itseään. Kun lukee Vanhan Testamentin selostusta siitä, miten hän johti israelilaiset pois orjuudesta, on hyvin selvää, että hän yksinkertaisesti liikkui ja puhui Yliluonnollisten ohjeiden mukaan. Jokainen askel, jokainen laki ja käsky, jokainen ilmestysmajan yksityiskohta; kaikki tehtiin taivaallisen johdatuksen mukaan. Hän ei käyttänyt mitään asemallista auktoriteettia, jonka Jumala olisi hänelle antanut. Hän ei laatinut omia suunnitelmiaan eikä tehnyt omia päätöksiään. Sen sijaan hän yksinkertaisesti antoi Jumalan käyttää

häntä välittääkseen Hänen auktoriteettiaan itsensä kautta kansalle. Kun Koorah ja hänen joukkonsa haastoivat Mooseksen auktoriteetin, hän ilmoitti asemansa näin: ”Tästä te tietäkää, että Herra on minut lähettänyt tekemään kaikki nämä teot ja etteivät ne ole tapahtuneet minun omasta tahdostani” (4.Moos. 16:28).

Herramme Jeesus Kristus oli ylivertainen esimerkki tällaisesta välitetystä hengellisestä auktoriteetista. Hän ei tullut tekemään omaa tahtoaan, vaan sen sijaan oli alamainen Isän tahdolle. (Joh. 6:38). Hän ei tehnyt omia töitään tai edes puhunut omia sanojaan vaan yksinkertaisesti tarjosi itsensä kanavaksi, jonka kautta Isän auktoriteetti pystyi virtaamaan (Joh. 14:10). Kun Jeesus ajoi ulos demoneita, Hän ilmensi Isän auktoriteettia. Kun Hän kirosi viikunapuun, kuultiin Isän ääni (Matt. 21:19). Kun Hän nuhteli tuulta ja aallokkoa, esiintyi Isän auktoriteetti (Luuk. 8:24). Koko Hänen elämänsä oli näkymättömän Jumalan ilmentymää. Vaikka Hän olisi ollut esteetön käyttämään omaa auktoriteettiaan, Hän ei koskaan tehnyt niin, vaan sen sijaan antoi Isänsä virrata Hänen kauttaan.

Niinpä näemme, että maailmassa on nykyään kaksi toisistaan poikkeavaa auktoriteettilajia. Toinen on maallinen, inhimillinen, delegoitu auktoriteetti, jota käyttää ihminen, johon vastaa ihminen, ja jonka tunnistavat tämän maan päällä elävät. Tähän auktoriteettiin liittyy väistämättä pinnallista pönkitystä, joka auttaa langennutta ihmislajia identifioimaan nämä auktoriteetit. Asemat, arvonimet, univormut ja monet muut sellaiset ulkoiset tekijät palvelevat kaikki delegoitujen auktoriteettien tunnistamisessa. Tällainen auktoriteetti etsii aina muilta ihmisiltä tunnustusta. Itse asiassa se tarvitsee sitä toimiakseen. Se on luonnollinen ja maailmallinen, ja Jumala suunnitteli sen sellaiseksi, että se vetoaa ihmisen langenneeseen luontoon. Delegoitu auktoriteetti on Jumalan asettama, ja se toimii tämän maailman mallin mukaan halliten maailman ihmisiä.

Toinen auktoriteettityyppi on hengellinen. Se on välitetty auktoriteetti. Juuri välitetyn auktoriteetin kautta Jumala haluaa hallita kansaansa. Silloin henkilö on yksinkertaisesti kanava, jonka kautta Jumalan johtajuus virtaa. Henkilö ei tarvitse mitään arvonimiä tai vaatekappaleita vahvistaakseen sitä, mitä sanoo. Hän ei yritä tehdä vaikutusta muihin, jotta he tottelisivat häntä. Hänen asemansa on olla alamainen Jumalalle. Siten Jumalan sana virtaa hänen kauttaan muille. Tällä tavoin Jeesuksen oikea auktoriteetti tulee ilmi Hänen seurakunnassaan.

Ensimmäisen tyypin auktoriteetin Jumala määräsi maailman hallitsemiseen; toisen, hengellisen tyypin Hänen kansansa, seurakunnan hallitsemiseen. Tämä on erittäin tärkeä erottelu. Kumpikin auktoriteetti on pätevä, mutta kummallakin on oma paikkansa. Valitettavasti uskovat nykyään usein sekoittavat nämä kaksi auktoriteettityyppiä. Toiset eivät edes ole tietoisia näiden erosta. Siitä seuraa, että he yrittävät usein käyttää maallista auktoriteettityyppiä seurakunnan rakentamiseen. He yrittävät maallisia menetelmiä ja keinoja käyttäen tuoda Jumalallista järjestystä Kristuksen ruumiiseen. Se ei kuitenkaan yksinkertaisesti toimi.

AUKTORITEETTI SEURAKUNNASSA

Seurakunnassa todellakin tarvitaan auktoriteettia. Epäilemättä Jumala käyttää miehiä olemaan sekä johtajina että esimerkkeinä muille, että ohjaamaan heitä suhteeseen Kristuksen kanssa. Millaista auktoriteettia tämän tulisi olla? Onko se seurakunnassa olevasta ”asemasta” aiheutuvaa? Tuleeko se siitä, että on nimitetty vanhimmaksi, pastoriksi, diakoniksi tms.? Tekeekö arvonimi tai ”virka” ihmisen päteväksi johtamaan Jumalan kansaa? Ovatko tämän vastuun myöntäneet heille toiset, joilla on myös jokin arvonimitys, koulutus tai asema? Tuleeko se jonkinlaisen enemmistön luottamusäänestyksen tuloksena? Vai ottaako tämän kunnian itselleen se, jolla on ryhmän vahvin luonne? Ei todellakaan! Kaikki nämä ovat vain maallisia tapoja, jotka voivat ainoastaan estää Jumalan tarkoitusten toteutumista ja kahlehtia muita.

Kuten olemme nähneet, aito hengellinen auktoriteetti tulee Jumalalta itseltään. Ne, jotka käyttävät sellaista auktoriteettia ovat valmistettuja astioita, jotka välittävät Jumalan ajatuksia ja toiveita Hänen kansalleen. Tällaista auktoriteettia meidän tulisi käyttää seurakunnassa nykyään. Tarvitsemme kipeästi miehiä, jotka puhuvat, kun Jumala puhuu heille, jotka johtavat Hänen ohjeidensa mukaan ja joilla on ilmestys Häneltä. Tässä ajassa ei ole suurta tarvetta niille, jotka ovat koulutettuja, äänestettyjä tai nimitettyjä auktoriteettiasemiin vaan niille, joilla on läheinen suhde Jumalaan ja joiden kautta Hän voi vapaasti välittää tahtoaan.

Aito hengellinen auktoriteetti ei tule asemaan tai “virkaan” nimittämisen mukana. Itse asiassa, sanalle ”virka”, jota käytetään

1.Tim. 3:1, 10, 13 Kuningas Jaakon käännöksessä ei ole vastinetta alkuperäisessä kreikan kielessä vaan se on kääntäjien keksintö. Vaikka tietyt miehet Uudessa Testamentissa saivat sellaisia nimikkeitä kuten ”vanhin”, ”seurakunnanpalvelija” tai ”apostoli”, niin heidän auktoriteettinsa ei tullut jonkin ”aseman” myötä. Asia oli juuri päinvastoin. Nämä nimitykset olivat seurausta sisäisestä hengellisestä työstä, jota Jumala oli tehnyt heissä. Nimitykset olivat keino kuvata heidän erityisiä toimintojaan seurakuntaruumiissa. Tietyllä ainutlaatuisella alueella Jumala oli valmistanut nämä miehet olemaan Hänen auktoriteettinsa kanavia. Näitä nimiä käytettiin tunnistamaan nämä palvelun alueet eikä tekemään heitä päteviksi niihin.

Kyllä, Raamattu tosiaan sanoo, että apostolit ”valitsivat”(”ordained”) vanhimmat jokaisessa seurakunnassa (Ap. t.14:23). Mitä tämä termi todella tarkoittaa? W.E. Vine sanoo näin sanakirjassaan Expository Dictionary of New Testament Words (Uuden Testamentin selittävä sanakirja): “Tässä ei ole näköpiirissä muodollinen seurakunnallinen virkaan vihkiminen (ordination), vaan se, että ne, jotka Pyhä Henki oli kasvattanut ja tehnyt soveliaiksi, ja jotka olivat antaneet siitä todistuksen elämällään ja palvelullaan, nimettiin, jotta seurakunnat voisivat heidät tunnistaa. Apostolit eivät näet summittaisesti valinneet miehiä, jotka täyttivät tietyt edellytykset tai jotka olivat kenties halukkaimpia olemaan mukana heidän ohjelmassaan tai joilla oli ehkä paljon rahaa tai vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Sen sijaan he hengellisiä silmiä käyttäen osoittivat toisille - jotka eivät pystyneet näkemään niin kirkkaasti - ne, jotka Jumala oli valinnut ja valmistanut astioikseen toimimaan näiden toisten hyväksi.

Jumalan kansalle on tehty sanomattoman paljon vahinkoa, kun em. periaatetta ei ole ymmärretty. Aivan liian usein miehet nimittävät toisia miehiä ”asemaan” sillä ajatuksella, että seurakunnassa tarvitaan jonkinlaista auktoriteettia. Jumalan kansa on kokenut suunnattoman vahingon ja menetyksen tällaisella toimintatavalla. Kun asetamme maallisen, delegoidun auktoriteetin Jumalan seurakuntaan, niin silloin tuomme sinne korvikkeen aidon sijasta. Kun äänestänne tai nimitämme miehiä perustuen inhimilliseen järkeilyyn tai havaintokykyyn, niin silloin asetamme auktoriteettilajin, joka on vieras Jumalan suunnitelmalle ja joka on ainoastaan esteenä Hänen täydellisen tahtonsa toteutumiselle.

Syynä tälle on se, että miten tahansa “raamatullinen” asemaan perustuva auktoriteetti onkaan, se ei voi koskaan tuottaa hengellistä

hedelmää. Mikään, minkä alkuperä on maallisella tasolla, ei voi tavoittaa Jumalan suunnitelmia. Raamatun sana on hyvin selkeä: ”ei liha mitään hyödytä” (Joh. 6:63). Ihmisauktoriteetti ei voi koskaan välittää sitä voimaa, jota tarvitaan ihmisen elämän muuttamiseen. Se ei voi tavoittaa ihmisen sisintä ja koskettaa hänen sydäntään. Parhaimmillaan kaikki delegoitu auktoriteetti voi tuottaa jonkinlaista maallista järjestystä, joka tulee lähelle Hengen työtä. Tällöin ei saavuteta mitään, millä olisi iäistä arvoa, ja lisäksi uskovilta riistetään mahdollisuus kokea Kristuksen todellisuus.

Ethän nyt ymmärrä väärin: ihmisen yritykset, joita tehdään luonnollisen auktoriteetin perustalta, saattavat tuottaa monia huomionarvoisia asioita uskonnollisessa maailmassa. ”Herätys” -kampanjoita, jäsenten hankintaa, varojen keräystä ja rakennusprojekteja voidaan kaikkia saada aikaan vahvojen ihmisjohtajien suorittamina. Mutta muistakaamme, että hengellisten saavutustemme mittarina ei ole ”menestys”. Jos töihimme on käytetty vääriä rakennusaineita - maallisia yliluonnollisten sijasta - niin huolimatta siitä, miten suurilta tai vaikuttavilta työmme näyttävät, ne tuhoutuvat tuomiopäivänä.

LUONNOLLISET IHMISET HALUAVAT KUNINKAAN

Jostakin kummallisesta syystä Jumalan kansa ei useinkaan tyydy Jumalan tiehen. Monilla on erilainen kaipaus rinnassaan. He kaipaavat ihmisauktoriteettia, konkreettista auktoriteettia. He haluavat jonkun, jonka voivat nähdä, kuulla ja tuntea. Heistä tuntuu paljon mukavammalta olla tekemisissä jonkin luonnollisen kanssa. Tajuavat he sitten tai eivät, niin he todella etsivät kuningasta, juuri niin kuin Israelin Lapset tekivät niin monta vuotta sitten. Ollen tyytymättömiä Samuelin hengelliseen auktoriteettiin, he tulivat tämän luokse ja vaativat, että hän asettaa heille maallisen hallitsijan. (1. Sam. 8:5-20).

Ehkäpä voimme nimetä joitakin syitä tähän merkilliseen toiveeseen. Ensiksikin, sellainen kuningas voisi vapauttaa heidät heidän henkilökohtaisesta vastuustaan etsiä itse Jumalaa. Nyt heidän ”johtajansa” voisi tehdä sen heidän puolestaan. Toiseksi, tämä johtaja voisi kantaa kaiken vastuun, huolehtia kaikista ongelmista, päättää kaikista suunnista, joita heidän tulisi valita ja taistella heidän taistelunsa. Heidän tarvitsisi ainoastaan nojata taaksepäin ja nauttia kyydistä.

Kun Samuel kuuli tämän pyynnön, hän tuli hyvin vihaiseksi. Hän tiesi

jotakin Jumalan aikomuksista ja ymmärsi, että Jumala käytti häntä välittämään Jumalallista ohjausta kansalleen. Häntä murehdutti se, että kansa, jonka Jumala oli valinnut omakseen, valitsisi väärän tien. Jumala kuitenkin muistutti Samuelia siitä, että kansa ei ollut hylkäämässä

tätä, vaan oli itse asiassa hylkäämässä itse Jumalan. He eivät olleet kääntymässä pois ihmisestä vaan olivat kieltäytymässä Jumalan kuninkuudesta heidän elämässään. (1. Sam.8:7,8).

Se, ettei Jumala hylännyt israelilaisia, vaikka he hylkäsivät Hänet, on todistus Jumalan suuresta rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja Hänen ylenpalttisesta armostaan. Hän antoi heidän kulkea omaa tietään, mutta ensin Hän selitti, että heidän pyyntönsä olisi vain pahaksi heille. Maallinen, ihmisauktoriteetti vahingoittaisi heitä kolmella tapaa: 1). Se ottaisi heiltä pois heidän poikansa ja tyttärensä, 2). se vaatisi osuuden heidän omaisuudestaan ja 3). se saattaisi heidät orjuuteen, josta Jumala ei vapauttaisi heitä (1. Sam 8:9-18). Hän salli heidän kulkea omaa tietään, koska Hän havaitsi, että heidän sydämensä olivat jo kääntyneet pois Hänestä. On kuitenkin hyvin selvää, että tämä ei ollut Hänen tahtonsa.

SANOMA NYKYPÄIVÄLLE

Ymmärtäkäämme, että kaikki nämä Vanhan Testamentin esimerkit eivät ole pelkästään mielenkiintoisia kertomuksia. Sen sijaan ne on tallennettu erityistä tarkoitusta varten: jotta me voisimme ymmärtää hengellisiä totuuksia niistä. Aivan kuten oli silloin, niin myös nykyään meidän täytyy tehdä auktoriteettiin liittyviä valintoja. Tämän maailman asukkaina meidän täytyy tietenkin olla alamaiset maallisille auktoriteeteille (1. Piet 2:13). Mitä tulee vuorovaikutukseemme tämän maailman kanssa, on hyvin selvää, että niiden delegoitu auktoriteetti koskee meitä. Mutta mitä tulee toimintaamme seurakunnassa, on käytettävissämme myös nämä kaksi samaa johtajuuslajia: ihmisauktoriteetti tai hengellinen auktoriteetti. Toisen auktoriteettityypin on pystyttänyt ihminen ja sitä pönkittävät kaikki tavanomaiset tittelit, asemat, vaatekappaleet jne. Toinen auktoriteettityyppi on Jumalan perustama ja Hänen Henkensä vahvistama. Kristuksen ruumissa meidän todellakin täytyy tehdä valinta. Toisaalta voimme oppia tunnistamaan Jumalan auktoriteetin ja olla sille alamaiset, sekä silloin kun Hän puhuu meille henkilökohtaisesti, että silloin kun Hänen tahtonsa välitetään Hänen valitsemiensa astioiden kautta. Toisaalta taas voimme olla alamaiset jonkinlaiselle

ihmisauktoriteetille, ihmisen perustamalle ja tunnustamalle delegoidulle auktoriteetille. Meillä on tänään edessämme sekä maallinen että taivaallinen tie.

On totta, että Jumala salli kansansa kulkea omaa tietään ja nimitti heille kuninkaan. Vaikkakaan Hän ei halunnut sitä, Hän jatkoi työtään mahdollisimman paljon tämän virheellisen järjestelmän kautta tuodakseen kansansa läheiseen suhteeseen kanssaan. Samalla tavalla Hän nykyään sietää meidän tottelematonta käyttäytymistämme kun perustamme itsellemme maallisen auktoriteetin Hänen Seurakuntaansa. Ylenpalttisessa armossaan ja laupeudessaan Hän jopa tekee työtään ”kuningasjärjestelmiemme” kautta niin paljon kuin pystyy omien tarkoitusperiensä täyttämiseksi. Mutta se ei kuitenkaan ole Hänen täydellinen tahtonsa eikä se voi koskaan täyttää Hänen korkeimpia toiveitaan. Sen sijaan Raamattu tekee hyvin selväksi, että sellaisen auktoriteetin perustaminen on Hänen oman auktoriteettinsa hylkäämistä ja vakava virhe.

Tämän virheen kolme seurausta, jotka Samuel niin selvästi ennusti, ovat seuraavat:

1). Se ryöstää kansalta heidän hengellisen hedelmänsä (pojat ja tyttäret). Ihmisauktoriteetti halvaannuttaa Kristuksen ruumiin korvaamalla omilla ohjeillaan ja suunnitelmillaan Pyhän Hengen paikan. Vaikka auktoriteetti voi olla hyvää tarkoittava ja sillä voi olla monia ohjelmia kuten ”evankelioimistapahtumia”, evankeliumin ihmeellinen voima kuitenkin vähenee tämän korvaamisen myötä. Siihen liittyvä haittavaikutus on se, että uskovat ovat taipuvaisia alkamaan luontaisesti hakea ihmisauktoriteetilta ohjeita ja hyväksyntää sen sijaan, että he olisivat jatkuvasti oikean Päänsä johtamina. Siitä seuraa, että ihmisauktoriteetin alla olevista tulee arkoja olemaan itse aloitteellisia, jottei sen vaan nähtäisi haastavan johtajan asemaa. Heidän on yhä vaikeampi ja vaikeampi olla suoraan Pyhän Hengen johtamina. Se ryöstää uskovilta hengellistä voimaa. Kun elävä läheisyys oikean Auktoriteetin kanssa korvataan jollakin heikolla ja inhimillisellä, hengellisen elämän kaikkinainen hedelmää kantava kyky rajoittuu.

2). Se vaatii ihmisiltä heidän rahansa (omaisuutensa). On sanomattakin selvää, että minkä tahansa maallisen aseman tärkeys nähdään sen vaikutusalueen ja mittavuuden mukaan. Mitä enemmän ihmisiä johtajalla on auktoriteettinsa alla, sitä tärkeämpi hän on. Mitä suurempaa aluetta

hän hallitsee, sitä tärkeämpi hän on. Tavallisesti tällaista ihmisten silmissä kohoamista seuraavat mukana hienommat vaatteet, kalliimmat kulkuneuvot ja prameammat asuinpaikat. Nykyajan seurakunnassa asia on samoin. Lähes aina kun johtajan vaikutusvalta kasvaa, kasvaa myös hänen halunsa saada suurempia, vaikuttavampia kokoontumispaikkoja, hänen asemalleen paremmin sopiva vaatevarasto ja yleensä palkankorotus. Tähän tarvitaan väistämättä rahaa, ja tämä rahaa tulee niiltä, jotka ovat asettuneet tämän maallisen auktoriteetin vaikutusvallan alle.

Pysähdyhän hetkeksi ja vertaa edellä kerrottua Herramme Jeesuksen esimerkkiin. Hänelle ei ollut paikkaa, johon päänsä laittaa eikä todennäköisesti edes vaihtovaatteita. Hän ei koskaan rakentanut palatseja tai temppeleitä. Hän järkkymättömästi kieltäytyi ottamasta mitään maallista auktoriteettiasemaa. Hänen palkkansa oli vain se, minkä Isä kehotti muita antamaan. Miten vertaisit tätä siihen, mitä me teemme?

On totta, että Kirjoitukset kehottavat meitä antamaan rahaamme Jumalan työlle ja työntekijöille. Jos kuitenkin käytämme varojamme tukeaksemme pelkästään ihmisen pyrkimyksiä ja ihmisauktoriteetteja, meitä ei tulla palkitsemaan. Kun Jumalan tuli laskeutuu, niin kaikki, mikä on rakennettu luonnollisista materiaaleista (puusta, heinästä ja oljista) tulee palamaan ja vaivalla ansaitsemamme rahat nousevat savuna ilmaan niiden mukana. Toisaalta, jos huolella sijoitamme rahamme totisesti hengellisiin asioihin, sijoituksemme kantaa iäistä hedelmää. Kun tuemme rahoillamme aitoja hengellisiä töitä ja johtajia, emme koskaan menetä palkkiotamme.

3). Se saattaa Jumalan kansan sidotuksi ihmisen tahtoon käyttämällä heidän aikansa, energiansa ja kykynsä rakentamalla maallista järjestöä hengellisen ruumiin sijasta. Luonnollinen auktoriteetti kaikkine suunnitelmineen ja ohjelmineen tarvitsee ihmisiä tekemään työn. Kun siis asetat itsesi sellaisen auktoriteetin alle, antaudut sellaisten pyrkimysten työkaluksi. Lisäksi, siinä määrin kun olet alamainen ihmisauktoriteetille, niin samassa suhteessa vähennät Hengen auktoriteettia. Et voi palvella kahta herraa. Näiden kahden välille tulee väistämättä konflikti. Sinun taivaallinen Mestarisi haluaa ohjata olemassaolosi kaikkia puolia, ja mikä tahansa muu auktoriteetti on vain kilpailija ja turhautuma. Kun valitset maallisen tien niin kuin israelilaiset, sinusta tulee ihmisen tahdon ja oikkujen orja sen sijaan, että koet oikean Jumalalle alamaisena olemisen vapauden.

Tästä kahleesta Jumala ei vapauta meitä (1. Sam. 8:18). Jumala ei tee mitään vastoin tahtoamme. Kun teemme jonkin valinnan, Hän ei muuta tuota päätöstä väkisin. Hän saattaa tehdä työtä monin eri tavoin auttaakseen meitä tajuamaan virheemme. Saatamme havaita Hänen läsnäolonsa tunnon elämässämme vaimenevan. Meistä alkaa ehkä tuntua, että ongelmat, jotka näyttivät pieniltä, kun kuljimme Jeesuksen kanssa läheisessä suhteessa, ovatkin nyt ylitsepääsemättömiä. Hän saattaa sallia meidän kokea jopa suurta kurjuutta valitsemallamme polulla. Jos kuitenkin vapaaehtoisesti alistamme itsemme ihmisauktoriteetille, Hän ei vapauta meitä siitä. Ainoa vaihtoehtomme on vaihtaa suuntaa. Meidän täytyy käyttää omaa tahtoamme ja siirtyä pois kaikkien seurakunnassa olevien Hänen oman auktoriteettinsa korvikkeena olevien auktoriteettien kontrollista.

Tämä saattaa tulla yllätyksenä monille, mutta se on siitä huolimatta totta. Kun alistamme itsemme maalliselle auktoriteetille, saatamme itsemme oikeastaan kirouksen alaiseksi. Raamatussa sanotaan: ”Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa (Jer. 17:5-6). Huomaa kuinka ihmisiin luottaminen ja Jumalasta luopuminen liittyvät toisiinsa. Kun katsot ihmisiin, et voi välttyä katsomasta poispäin Jumalasta. Toinen jae varoittaa meitä: ”Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa. Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.” Sitten hän jatkaa: ”Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa” (Ps. 146:3-5).

Edellä käydyn keskustelun perusteella pitäisi olla selvää, että maailmassa on nykyään kaksi perusauktoriteettilajia. On pinnallinen, maallinen eli ”delegoitu auktoriteetti”, jota Jumala käyttää hallitakseen jossain määrin niitä, jotka eivät tunne ja seuraa Häntä. Ja sitten on hengellinen, välitetty auktoriteetti, joka on aina ollut Jumalan valinta kansansa hallitsemiseksi. Toinen on maailmaa varten, toinen sitä varten, jota nykyään sanottaisiin Hänen Seurakunnakseen . Toinen toimii jokseenkin riippumattomasti Jumalasta, toinen taas ei, eikä itse asiassa pysty toimimaan, ellei Jumala puhu ja liiku.

AUKTORITEETTI SEURAKUNNASSA

Kristuksen seurakunnassa on nykyään käytössä nämä kumpikin kaksi auktoriteettilajia. Siten kukin meistä Seurakunnan jäsenenä on tärkeän valinnan edessä. Jos olemme alamaiset ihmisauktoriteetille, asemaan perustuvalle auktoriteettilajille, se työntää tieltään ja lopulta korvaa hengellisen. Jos sitä vastoin antaudumme taivaalliselle auktoriteetille, se joutuu väistämättä konfliktiin maallisen kanssa. Kuten olemme nähneet, tämä päätös on äärimmäisen tärkeä; itse asiassa se on kriittisen tärkeä. Jos valitsemme kuljettavaksi lavean, helpon tien, löydämme epäilemättä paljon seuraa ja saatamme nauttia jopa suosiota, mutta ne vaikutukset, joista Jumala on selvästi varoittanut, tulevat päällemme. Jos toisaalta valitsemme vaikeamman, kapean polun, joudumme epäilemättä kokemaan kovin yksinäisiäkin aikoja ja - halusimme tai emme - olemaan sotkeutuneena näiden kahden auktoriteettilajin välisessä konfliktissa.

Ensimmäiset apostolit, ja itse asiassa Jeesus itse, olivat tässä tilanteessa. He kohtasivat jatkuvasti vastustusta aikansa uskonnollisen järjestön “asemissa” olevilta, vaikka eivät sitä etsineetkään. Perinteiset auktoriteetit näkivät yhden asian hyvin selvästi: jos he sallisivat tämän hengellisen auktoriteetin ilmentymän toimivan vapaasti, niin se lopulta korvaisi heidän omansa. Jotenkin he tunnistivat sen olevan olemukseltaan ylivertainen auktoriteetti, jonka oli määrä syrjäyttää heidän alempi, maallinen lajinsa. Heidän sydämensä eivät olleet yhteydessä Jumalan sydämeen ja niinpä he taistelivat säilyttääkseen ”paikkansa”, josta he niin kovin nauttivat (Joh. 11.48). Tässä prosessissaan he tekivät kaikkensa nujertaakseen korkeamman auktoriteetin. Kun heiltä viimein loppuivat muut keinot, he turvautuivat Jumalan edustajien tappamiseen.

Kuinka helposti haluammekaan välttää ongelmia. Meille on todellakin luonnollista mennä vain status quo:n mukana ja haluta sitä mitä ”kaikilla muillakin kansoilla on” (1. Sam. 8:5). Me emme kuitenkaan ole yhtään erilaisessa asemassa kuin edeltäjämme tai Herramme. Jos todella seuraamme Jeesusta, niin Hänen konflikteistaan tulee meidän konfliktejamme. Joten jälleen kerran meillä on nämä kaksi vaihtoehtoa. Voimme joko säilyttää henkilökohtaisen onnemme ja rauhamme tai voimme valmistaa itsemme jakamaan Kristuksen kärsimykset. Voimme olla alamaiset ihmiselle tai nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle (1. Piet. 5:6).

Valitettavasti edessämme oleva valinta ei ole aina vain musta tai valkoinen. Seurakunnassa esiintyy nykyään usein sekoitus näistä kahdesta erilaisesta auktoriteettilajista. Jotkut, joilla on jonkin verran hengellistä auktoriteettia, ovat sallineet toisten asettaa heidät maallisiin asemiin. Mahdollisesti jotkut ovat jopa itse ottaneet nämä asemat itselleen. Tulee tilanne, jossa he sitten voivat käyttää ja luultavasti käyttävätkin kummankin lajin auktoriteettia. Usein tällaiset johtajat eivät itse kykene erottamaan näitä kahta lajia. Heille ei ole opetettu tai he eivät ole tarpeeksi kypsiä ymmärtämään kunkin auktoriteettilajin käyttämisen seurauksia. Siksi jokaisen yksilön on itse tiedettävä, Pyhän Hengen antaman ilmestyksen mukaan, mille ohjeille ja johdolle hänen tulisi olla alamainen ja mistä kieltäytyä.

Meidän täytyy olla erittäin varovaisia tässä äärimmäisen tärkeässä päätöksessä. Voimme erehtyä vakavasti kahdella tapaa. Toisaalta, lihallinen kapina maallista auktoriteettia vastaan ei ole Jumalan tie. Kun havaitsemme, että Jumalan auktoriteetti seurakunnassa on korvattu luonnollisella auktoriteetilla, ja jos reaktiotamme tähän ei leimaa sävyisyys, nöyryys ja rakkaus, niin emme toimi Hengessä. Kun ilmaisemme vihaa ja suuttumusta, emme toteuta Jumalan työtä. Emme saa antaa lihamme reagoida siihen, mitä näemme vaan pikemmin meidän tulee olla Korkeamman Auktoriteetin johdettavana kaikin tavoin. Yleensä ottaen Hänen reagointitapansa maan päällä ollessaan ei ollut napit vastakkain asettuminen tai tuomitseminen vaan Jumalan todellisen työn jatkaminen. Meitä ei ole kutsuttu avoimeen kapinaan mitään asemaan perustuvaa auktoriteettia vastaan vaan yksinkertaisesti olemaan alamaiset Ylemmälle tahdolle.

Toisaalta emme halua, emmekä itse asiassa saa ohittaa Jumalan yliluonnollista ohjausta, etenkin kun ohjaus tulee toisten ihmisastioiden kautta. Emme voi yksinkertaisesti hylätä kaikkea ihmisten kautta ilmaistua auktoriteettia. On olennaista, että nöyrrymme tässä asiassa Tekijämme edessä ja olemme varmasti halukkaita tottelemaan Hänen ääntään, milloin ikinä se kuullaan. Meidän täytyy olla valmiita seuraamaan Häntä kaikessa mitä Hän sanoo. Jos meillä ei ole tällaista sydämen asennetta, niin emme päädy hylkäämään ainoastaan ihmisauktoriteettia vaan itse asiassa kaiken auktoriteetin. Meistä tulee itsenäisiä kapinallisia, joita Jumala ei voi juurikaan käyttää. Totuus on, että jos emme pysty olemaan alamaiset Herralle, joka puhuu veljien ja sisarten kautta, emme todellisuudessa ole Hänelle alamaisia lainkaan.

Kaiken edellä kerrotun seurauksena herää ilmeinen kysymys: “Kuinka voimme tuntea hengellisen ja maallisen auktoriteetin välisen eron?” Vastaus on hyvin yksinkertainen mutta ei ollenkaan helppo. Ainoastaan hengellisellä arviointikyvyllä nämä kaksi auktoriteettilajia pystyy erottamaan toisistaan. Ilman Pyhän Hengen antamaa ilmestystä se on mahdotonta. Luonnollinen ihminen ei pysty tätä erottelua tekemään. Vain ne, joilla on hengellistä näkökykyä, kykenevät tunnistamaan, mikä on Jumalasta ja mikä ei. Kyseessä on asia, joka pitää arvioida.

Siksi on välttämätöntä, että jokainen Jumalan lapsi kasvaa läheisyyteen Hänen kanssaan. Jokainen meistä on vastuussa siitä, että kehitämme ja ylläpidämme hengellisen suhteen Herramme kanssa. Kukaan muu ei tee sitä puolestamme. Emme voi luottaa jonkinlaiseen ”kuninkaaseen”, joka kantaisi sen taakan. Samoin kuin oli Israelin Lasten suhteen, on Jumalan toive vielä tänäänkin sama. Sydämessään Hän kaipaa, että antaudumme syvään rakkaussuhteeseen Hänen kanssaan. Tästä asemasta, leväten Jeesuksen syliä vasten, (Joh. 13:23) ymmärrämme kaiken sen, minkä Hän katsoo tarpeelliseksi.

Luvun loppuun 1

Lue muut luvut verkossa:

Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA (Nykyinen Osa)

Osa 2: KOORAHIN KAPINA

Osa 3: PALAVA PENSAS

Osa 4: PALVELIJAN MUOTO

Osa 5: JOKAISEN MIEHEN PÄÄ

Osa 6: RUUMIIN PÄÄ

We are always looking to offer books in more languages.


Want to help us by translating or proofreading books?

How to volunteer